Kyllä aika vaan huristaa aikamoista vauhtia etiäpäin. Mulla on jo neljäs viikko menossa pisteiden laskua ja tämä mun blogi täyttää kohta kuukauden. Tämä viikko on alkanut oikein lostavasti, ilmat ovat olleet hyvät ja se vaikuttaa mulla aika paljon mielialaan. Kakkuprojekteja on tässä tulossa, joten sekin antaa mulle semmosta lisäpotkua olemiseen. Leipomuksiin oon vissiin jääny sen verta koukkuun et levottomuutta aiheuttaa jo se ettei oo mitään tekeillä. Herkkuja ei oo nyt tehny erikoisemmin mieli, tänään söin kyllä suklaatuutin (4,0 pistettä), ja nälkä ei ole ollu. Pikkutörhökän kans käytiin meän vakkari kävelylenkki ja hiki vaan virtasi ko aurinko porotti niin komiasti ja Tarjuska paahtoi etiäpäin rattaita lykkien.
Mie oon yrittänny säästä pisteitä viikonloppua varten (sekä peruspisteitä että liikuntapisteitä), mulla on meinaan synttärit tulossa ja tarkoitus olis hiukan herkutella. Hyvää ruokaa on tiedossa; meillä on semmonen tapa etten kokkaile synttäripäivänä enkä äitienpäivänä eli köökki on sit miehen ja lasten valtakuntaa näinä kahtena juhlapäivänä. Iltapäivällä kohan kuopus herää päikkäreiltä on sit tarjolla täytekakkukahvit. Tämä ikähomma on muuten aika vekkuli asia:
-
sillonko mie olin 18-vuotias multa ei ikinä kysytty missään ja koskaan henkkareita (siis baarissa tai alkossa)
-
25-vuotiaana multa taas kysyttiin paperit alvariinsa ja olivat hiukan noloina ajokortin tarkistettuaan
-
olin 34 ko vähän reilu parikymppiset opiskelukaverit kysyivä multa: "Miltä tuntuu olla NOIN VANHA?" - olin siis heidän mielestä ihan ikäloppu!
-
toinen opiskelukaveri kysyi sit varmaan vuotta myöhemmin ollessani 35-vuotias et vieläkö me mun miehen kanssa esim. annetaan ilatpusut tai pidetään toisiamme kädestä ... luuleeko nuoret toisaan et yli kolmekymppinen on ihan seniili ja tunteeton ... mie oon jostain muuten lukenut et nainen on 34-vuotiaana seksuaalisesti hehkeimmillään ja aktiivinen :)
-
olin 38 vuotias ko yks työkaveri epäili mulla olevan 3kympin kriisi ko jotain valitin väsyksissä ... se oli jo aika imartelevaa
Mulla ei oo oikeestaan ollu koskaan ikäkriisiä, en oo haikaillu nuoruuden perään. Nyt oon tän meän kuopuksen synnyttyä, omien vanhempien ja miehen vanhempien vanhettua alkanu ajattelemaan ajan kulkua ja ikää. Mua surettaa jo nyt et isovanhemmat eivät hyvin luultavasti näe meidän törhöä aikuisena ja surettaa se et mie en hyvin luultavasti näe hänen lapsiaan nuorena. Mitäpä näitä etukäteen suremaan, pitää nauttia tästä hetkestä ;)!
Kommentit