1246732789_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Tänään on juhlittu kesimmäisen eli tyttö parhaan 10-vuotis syntymäpäiviä. Mulla on vellipesä ihan sekaisin, oon laukannu pytyllä ihan urakalla. Oon vissiin syöny jo pidempään niin terveellisesti et ei vatta ota vastaan eri sorttisia herkkuja, en kylläkään hirveesti ole syöny. Meidän neiti on odottanu näitä syntymäpäiviä NIIN paljon, on kärsiny siitä ko me muut neljä ollaan viettetty omia juhlia (helikuussa esikoinen, maaliskuussa kuopus, huhtikuussa mie ja toukokuussa iskä) ja hän on omasta porukasta viimeisimpänä syntynyt. Toisen "kärsimyksen" on tuottanut mun tuttavien lapsille tekemät täytekakut ... ollaan siis meidän neidin kakkua  suunniteltu jo tammikuusta alkaen ;).

Jo eilisiltana neitikkä oli ihan hepulissa ja tänään sitä vasta hepulissa olaan oltukin. Onneksi alkoi mulle siivouskaveriksi ja tehtiin yhdessä hapankorppurullia. Mun tekemästä täytekakusta (täällä) oli niin otettu, että taisi tirautella muutaman kyyneleen. On ihana seurata kuinka lapsella vielä synttärit ovat THE BEST juttu joulun jälkeen, lahjojen aukaisussa on oma huumansa ja jännityksensä. Kovasti oli mielissään lahjoistaan ja sanoikin et onkohan hän ollut näin kilttinä :)!

Mie oon ollu ilman pisteiden laskua jo useamman viikon, onkohan jo kolmas "vapaa viikko" menossa - en pysy enää laskuissa. Tänä aamuna menin puntarille hiukan pelonsekaisin tuntein ... + 1kg oli tullu ... JES JES JES!!! Ei enempää eikä vähempää. Olen kyllä enempi ko tyytyväinen. Liikuntaa olen harrastanu vaihtelevasti, empi hyötyliikuntaa kuin varsinaista kuntoilua. Toisaalta odotan elokuuta ja uutta painonpudotus rytistystä. Toisaalta tämä tauko on tehnyt oikein hyvää: olen osannut herkutella maltilla ja syödä kohtuullisesti, ulkoisesti näytän hyvinvoivalta (nopeassa laihdutuksessa menee herkästi surkean näköisesksi) - olisko kiinteystystä tapahtunut ... tai sit vaan loppuläskit ovat asettuneet omiin uomiin.

MUKAVAA VIIKONLOPUN JATKOA!

1246891527_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Näitä hapankorppurullia me syötiin myös tänään juhlissa. Laitan ohjetta TaikinaTaivas-blogiini lähipäivinä.